Feeds:
Artikkelit
Kommentit

Posts Tagged ‘ooppera’

En voi kehuskella tuntevani oopperoita juurikaan. Ne, jotka olen katsastanut joko isolla kirkolla tai täällä kotikulmilla, olen kuunnellut tyytyväisenä ja sitten unohtanut siinä määrin, että joutuisin pinnistelemään kovasti, jos minun pitäisi laatia lista kuulemistani oopperoista. Mutta yhtään Wagnerin tekelettä en tietääkseni ollut nähnyt sen kummemmin kuin kuullutkaan, joten otin vaarin Ylen yrityksestä sivistää minua metsäläistä: katsoin peräkkäisinä iltoina Areenasta koko Niebelungin sormus –sarjan, joka oli taltioitu Metropolitan Operassa.

Vaikka olen taipuvainen uskomaan, että ooppera on eniten edukseen paikan päällä koettuna, oli ensikosketus tuollaisiin elämää pidempiin teoksiin mukava saada miniläppärin ruudulta ja ihan tästä omasta keinutuolista käsin: jääkaappi oli kätevästi ulottuvilla, ja kun uupumus alkoi keskiyön paremmalla puolella voittaa, saattoi oopperan ottaa kainaloon ja katsoa loppuun pää tyynyllä. Ja pikakelauskin oli ihan omassa vallassa.

Täytyy nimittäin myöntää, että paikoitellen pitkästyin ja hyppelin eteenpäin muutaman minuutin edestä miettien, että kyllä olisi tässäkin libretossa ollut dramaturgilla töitä. Olen sitä mieltä, että jos kerran on ruvettu tekemään musiikista näyttämötaidetta niin sitten pitäisi pelata näyttämötaiteenkin säännöillä, oli se itse musiikki miten mahtavaa tahansa. On nimittäin melko omahyväistä olettaa, että katsojaa jaksaa kiinnostaa, jos lavalla ei tapahdu mitään mutta tyypit patsastelevat siellä selostamassa tapauksia, jotka sattuivat joskus aikaisemmin jossain muualla.

Eikä minusta vielä näillä eväillä saatu ylintä ystävää sille pelkälle Wagnerin musiikillekaan. Roikuin kyydissä ihan myötämielisenä koko matkan Reininkullasta Jumalten tuhoon ja tunnistin kyllä jumalten ja valkyrioiden sun muiden teemat, kun ne putkahtelivat esiin uudestaan, mutta olisin olettanut, että viiteentoista tuntiin olisi mahtunut enemmän sellaisia katkelmia, jotka vievät mukanaan ihan tyystin ja jäävät mieleen.

Mutta Siegfriedin miekantakomisaaria kumminkin jäi seurakseni kahdeksi päiväksi. Ajelin polkupyörällä, pakersin työpöytäni ääressä, valikoin hedelmiä kaupassa ja tyhjensin tiskikonetta kotona lauleskellen hiljaa itsekseni, että “Hoho! Hoho! Hohei! Hohei! Blase, Balg! Blase die Glut!” Saakohan siitä omaperäisen snobin papukaijamerkin, jos kautta aikojen ensimmäinen Wagner-liimasävel ei olekaan Valkyyrioiden ratsastus vaan Nothung! Nothung!?

Muutenkin tuollaisesta keskittyneestä musiikinkuuntelusta tuli omituisen soiva olo, jota kesti monta päivää. Kun olin kuunnellut terveitä, hyvin tuettuja ammattilaisääniä, tuntui kuin omankin sellkärangan ympärillä olisi ollut ylimääräistä tukea: jaksoin istua suoremmassa ja henkikin pihisi paremmin. Hoho. Metka juttu.

Read Full Post »

%d bloggaajaa tykkää tästä: