Mitä silloin tehdään, kun lojutaan kotona sairastamassa, ollaan liian väsyneitä lukemaan, kuuntelemaan musiikkia tai katsomaan elokuvia mutta ei pystytä nukkumaankaan ainakaan vuorokauden ympäri? Silloin katsotaan juutuubista kissavideoita.
Ajatus ’ajan hermolla’ olemisesta on minusta vähän vastenmielinen. Varsinkin taiteista puhuttaessa ajan hermosta tulee ensimmäisenä mieleen jokin ohut, kiireinen ja pinnallinen, jonka pääasiallinen tehtävä on olla ekana. Ajan hermo kuulostaa melkeinpä mietityn ja omaperäisen vastakohdalta; joltakin, joka on tehty muiden sanelusta.
Muutaman vuoden takainen Catcerto on neliminuuttinen teos pianoa soittavalle kissalle ja orkesterille, tai oikeammin pianoa soittavasta kissasta leikatulle videolle ja orkesterille. Pianoa käpälöivä Nora-kissa ehti ennen Catcerton valmistumista saavuttaa suuren kybersuosion ja telkkarimainettakin, joten koko homma olisi helppo leimata tyhjänpäiväiseksi ajanhermoiluksi tai ärsyttäväksi julkisuustempuksi.
Nyt vain on niin, että pidän kissoista ja Catcerto kolahtaa huumorintajuuni. Teos on juuri sopivan mittainen, jotta sitä kuunnellessa ehtii ajatella: 1) hehheh, kissa soittaa pianoa, 2) kaikkea ne keksii ja 3) kaikkea ne muuten tosiaan keksivätkin! Tässähän haiskahtaa ihan ehta luovuus! Säveltäjä Mindaugas Piečaitis on kuullut kissan kilkuttelussa sellaista, mitä tavan tympiintynyt influenssapotilas ei kuulisi yrittämälläkään: klassisen musiikin käpälänojennuksen roinantäyteisenä vyöryvälle facetube-silppumaailmalle. Ajan hermolla voi kai sitten olla mojovastikin, jos on tarpeeksi pätevä.
Kvinttikomero 
Kirjoita vastaus